Historiaa

Alkuajat

Napapiirin Pojat perustettiin Rovaniemellä 26.10.1949. Perustamisen taustalla oli Rovaniemen seurakunnan havainto partion sopivuudesta nuorisotyön toimintatavaksi. Perustamista oli edeltänyt saman vuoden heinäkuussa, 18.7. pidetty lupauksenantotilaisuus. Partiojohtaja, HNMKY:n poikatyönsihteeri Reino Aalto oli saapunut Helsingistä lupausta vastaanottamaan. Ensimmäiset lupauksenantajat olivat Erkki Alasuutari, Onni Möttönen ja Ilmo Pulkamo. Toiminta alkoi jo samana vuonna Hukka-vartion muodossa. Vartionjohtajana toimi Erkki Alasuutari ja jäseninä Aarne Rasmussen, Kalevi Pöykkö, Erkki Melartin, Ilmo Pulkamo, Raimo Turunen, Veli Pulkamo, Kalevi Turunen ja Matti Ikäheimonen.

Edellisenä vuonna oli Rovaniemellä perustettu partiolippukunta tytöille, nimeltään Revontulet. Napapiirin Poikien perustamisen jälkeen Revontulet muutti nimensä Napapiirin Tytöiksi. Lippukuntien välinen yhteistyö on ollut tiivistä aina perustamishetkestä alkaen, mutta leirit pidettiin erillään 1970 luvulle asti.

Ensimmäinen VJ-kurssi (=vartionjohtajakurssi) pidettiin Revontulien kanssa keväällä 1950. Tuolloin lippukunnassa oli jo 16 vartiota ja 2 kolkkapivoa (nyk. sudenpentulaumaa). 1950 luvun alussa lippukunnanjohtajia vaihtui tiuhaan ja lippukunta sai käyttöönsä ”Luolan”, mikä toimikin lippukunnan kokoustilana vuoteen 1997 asti. Samaan aikaan saatiin käyttöön myös Paaniemen retkimaja. Vuonna 1952 käynnistyi lippukunnan vuosittainen kesäleiritoiminta Pate Marttalan ja Ilmo Pulkamon toimesta. Tämä perinne kantaa vielä nykyäänkin, yhdessä Napapiirin Tyttöjen kanssa. Esko Seppälän suunnittelema lippukunnan ensimmäinen lippu vihittiin käyttöön 28.4.1957. Lippu on säilynyt hyvin ja se on edelleen nähtävissä Mäntylammen kämpällä. Vuosikymmenen lopulla lippukunnan jäsenmäärä oli yli sata ja toiminta oli vakiintunut säännölliseksi.

1960-luku

1960-luvulla pienen notkahduksen jälkeen toiminta jälleen virkistyi ja se levisi uudelleen maalaiskuntaan. Lippukunta sai myös oman lehden ”Napon Sanomat” vuonna 1961. Näppis-lehden julkaiseminen alkoi 1960-luvun lopussa ja myöhemmin se jatkoi NaTy:n-NaPo:n yhteisenä lippukuntalehtenä. Näppistä on julkaistu vielä nykyäänkin.

1970-80 -luvut

1970- ja 1980-luvut toivat uusia tuulia. Vuonna 1972 yhdistyivät Suomen partiotyttö- ja partiopoikajärjestöt, jolloin ohjelma uudistui ja se vaikutti myös lippukunnan toimintaan. Uudistuksen myötä Vesa Kallionpää loi NaPojen oman suorituskirjan, mitä käytettiin useissa eri lippukunnissa aina seuraavaan ohjelmauudistukseen asti 1980-luvun lopulle. 70- ja 80-luvuilla toiminta oli erittäin aktiivista ja lippukunnan jäsenmäärä kasvoi yli 200 jäseneen, ollen näin usean vuoden ajan. Tuona aikana myös KV-toiminta (=kansainvälinen) vahvistui ja lippukunta saikin useasti partiovieraita Rovaniemen ystävyyskaupunki Kasselista. NaPojen vaeltajaryhmä teki myös useina vuosina bussimatkoja Keski-Euroopan eri partiokohteisiin ja mm. Kasseliin. Partiotaitokilpailuihin osallistuttiin aktiivisesti ja hyviä suorituksia tuli jopa SM-kilpailuista.

1990-luku

1990-luvulla lippukunnan johdossa tapahtui jälleen muutoksia tiuhalla aikavälillä, nuorista aikuisista oli puute ja myös Seurakunnan partiotyöntekijät olivat vaihtuneet useasti. Nämä heijastuivat toimintaan ja jäsenmäärä pääsi laskemaan noin 100:n aktiiviseen jäseneen. Lippukunnan osallistuminen Suomen Partiolaisten suurleireille vuosina 1990 Tervas ja 1996 Loisto, värittivät lippukunnan toimintaa. Vuosikymmenen aikana alettiin panostamaan enemmän sudenpentutoimintaan, mikä vahvisti lippukunnan rakennetta ja toiminnan laatu parani.

2000-luku

2000-luvulla lippukunnan toiminta kasvoi jälleen ja se oli vakiintunutta kaikenikäisissä partiolaisissa. Seurakunnan partiotyöntekijäksi oli vuosituhannen vaihteessa valittu Antti ”Ana” Pehkonen, mikä auttoi lippukunnan virkistymisessä. Rovaniemen seurakunnan vahva tuki on todettu lippukunnalle elintärkeäksi. Vuosituhannen alusta yhteistoiminta Napapiirin Tyttöjen kanssa on säilynyt vahvana ja kaikki leirit ja isommat tapahtumat järjestetäänkin edelleen yhdessä sekä osallistumme yhdessä myös keskusjärjestön Suomen Partiolaisten ja Lapin Partiolaisten järjestämille tapahtumille.

Nykyhetki

Tällä hetkellä lippukunnan jäsenmäärä on reilu 100 jäsentä ja toimintaa tarjotaan kaikissa ikäkausissa lapsista aikuisiin asti. NaPot säilyttävät alkuajoistaan periytyneen retkeilypainotteisen toiminnan ja halun toteuttaa partiotoimintaa Rovaniemellä.

Lippukunnanjohtajat vuodesta 1949

1949-1950Erkki Nousiainen
1950-1951Mauno Heikkilä
1951-1952Reima Tuomi
1952-1953Aarno Selander
1953-1954Pauli Marttala
1954-1960Manu Heikkilä
1960-1964Paavo Seppänen
1964-1971Eero Nahkuri
1971-1973Reino Tikkinen
1973-1974Vesa-Pekka ”Vee-Pee” Koivuranta
1974-1975Paavo Haapaniemi
1975-1976Pentti Tarvainen
1976-1987Kari ”Nikke” Niukkanen
1987-1991Markku ”Mage” Palovaara
1991-1992Kari ”Luitsi” Lukkarinen
1992-1995Vesa Honkonen
1995-1997Juha Perälä
1997-1999Antti Saarinen
1999-2001Markku ”Mage” Palovaara
2001-2003Jaakko Saranki
2003-2004Heikki Kylmälä
2004-2005Pekka Palovaara
2005-2006Juho Korpela
2006-2007Pekka Palovaara
2007-2011Vesa Miettunen
2011-2013Esa Marjomaa
2013-2014Tuukka Saarenketo
2014-2016Tapio Nykänen
2016-2017Joose Mäensyrjä
2018-2019Jimi Viitasaari
2019Antti-Kalle Karasti
2020-2021Saku Rautajoki
2021-2022Jimi Viitasaari
2022->Ilkka Mikkola